Vertaisohjaajakoulutus – Filha ry, Kouvola

09.10.2019 klo 09:00 - 10.10.2019 klo 16:00 / Koulutus/seminaari, Vertaisryhmä, Yksilöllinen tuki

Keuhkoterveysjärjestö Filha ry:n Vertaistuella eroon tupakasta -hankkeen seuraava vertaisohjaajakoulutus järjestetään Kouvolassa 9.-10.10.2019

Vertaisohjaajakoulutus antaa maallikolle valmiudet toimia tupakoinnin lopettamiseen tähtäävien ryhmien ohjaajina ja vertaistukijana esimerkiksi vertaisvastaanotolla. Koulutuksen aikana syvennytään muun muassa nikotiiniriippuvuuteen, tupakoinnin lopettamisen keinoihin sekä elintapojen merkitykseen tupakoinnin lopettamisessa.

Tarjoamme koulutettaville:

– ilmaisen, kaksipäiväisen koulutuksen

– koulutuspäivän lounaat ja kahvit

– kattavan koulutusmateriaalin

– todistuksen sekä koulutuksesta että ryhmän ohjaamisesta

– taustatuen ohjaajana toimimiseen

– mahdollisuuden verkostoitua

– vertaisohjaajien kehittämispäiviä

 

Hanke on STEA:n rahoittama.

Toiminta-alue

Alue
Kymenlaakso

Kunta
Kouvola

Teemat

hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, sosiaali ja terveys, vapaaehtoisuus, vertaistoiminta, vertaistuki

Kohderyhmä

vapaaehtoiset

Ikäryhmä

nuoret aikuiset (18-29 v.), aikuiset (30-62 v.), ikäihmiset (63-79 v.)

Lisätiedot

Vastaan mielelläni koulutusta ja hanketta koskeviin kysymyksiin:

Katja Riikonen, Filha ry

katja.riikonen (at) filha.fi

p. 044 567 4337

Linkkejä

Filha ry

Vertaistuella eroon tupakasta -hanke

Koulutusohjelma, Kouvola 9.-10.10.2019

Vertaisohjaajakoulutus Filha ry:n koulutuskalenterissa

Hinta

Tapahtuma on maksuton

Liitteet

  • Koulutusohjelma

    Sisältää tiedon koulutuspaikasta, koulutuksen aikataulun ja sisältöaiheet.
    Lataa tiedosto

Ilmoittautumistiedot

Lisätiedot ja ilmoittautuminen 1.10.2019 mennessä:

katja.riikonen(at)filha.fi, p. 044 567 4337 tai
miska.reinikainen(at)filha.fi, p. 044 548 7333