Takaisin edelliselle sivulle

a


Aakoo-juniorit on vuonna 2002 perustettu juniorijääkiekkoon erikoistunut seura, joka tarjoaa sekä tytöille että pojille mahdollisuuden harrastaa jääkiekkoa. Seura toimii Inkeroisissa, eteläisessä Kouvolassa. Jäähalli: Inkeroisten jäähalli, Kiekkokuja 1, 46900 INKEROINEN, puh. 020 615 7723


Action ry on vuonna 2013 perustettu Kouvolan seudulla toimiva pieni koiraharrastusyhdistys. Tarkoituksenamme on nauttia koiristamme, luonnosta ja hyvästä yhteishengestä sekä järjestää palveluskoirakokeita, toko-kokeita, luonnetestejä, näyttelyitä ja koulutuksia. Päälajimme on palveluskoirien jälkikoe. Olemme Suomen Kennelliiton ja Suomen Palveluskoiraliiton jäseniä.


AGI-KOTKAT RY on järjestö, joka toimii agilityharrastusta edistävänä yhdistyksenä Kotkan alueella. Olemme toimineet vuodesta 2002. Suomen Agilityliiton hallitus hyväksyi 29.3.2006 pidetyssä kokouksessaan seuramme Suomen Agilityliiton varsinaiseksi jäseneksi.


Aholan nuorisoseura ry on perustettu vuonna 1933. Seura kuuluu Etelä-Karjalan Nuorisoseurojen liittoon ja tätä kautta Suomen Nuorisoliittoon. Toiminnan tarkoituksena on koota harrastustoiminnasta kiinnostuneet ihmiset mielenkiintoisten, hyvien ja kasvattavien harrastusten pariin.


Puhallinmusiikkia kaikelle kansalle! Musiikkityylejä laidasta laitaan, perinteisestä torvisoitosta ja tanssimusiikista popmusiikin klassikoihin ja nykyiskelmiin. Järjestämme tarvittaessa myös solistit (sekä instrumentaali että laulu). Järjestämme tilauksesta myös luentoja puhallinmusiikkiin liittyvistä asioista. Esiinnymme kulukorvausta vastaan. Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää.


AIESEC is Present in 111 countries and territories and with over 60,000 members, AIESEC is the world’s largest student-run organisation. Focused on providing a platform for youth leadership development, AIESEC offers young people the opportunity to be global citizens, to Lue lisää…


Kylätoimikunnan tarkoituksena on toimia kylän etujen hyväksi tukemalla toimintaa kylällä ja edistämällä kylän kehitystä erilaisten toimien ja hankkeiden avulla. Aitomäen kylätoimikunta on perustettu 9.3.1994. Aitomäen koulun vanhempainneuvosto kutsui koolle Aitomäen koulupiirin asukkaat yhteiseen perustamiskokoukseen. Paikalla olleet 18 kyläläistä perustivat Aitomäen Lue lisää…


Martat on yhtenäinen, uudistuva kotitalousneuvontajärjestö, joka edistää perheen hyvinvointia. Järjestö toimii aktiivisesti yhteiskunnallisena ja alueellisena vaikuttajana. Aitomäen Martat ry järjestää erilaista virkistystoimintaa esim. teatterireissuja, ulkoilutapahtumia ym. muita tapahtumia yhdessä kylän muiden järjestöjen kanssa.


Aitomäen nuorisoseuran toiminnan keskipiste on nuorisoseuran talo. Vuonna 1926 valmistunut talo on kokenut mittavan remontin ja laajennuksen, mikä on saatu vuonna 2006 päätökseen. Talo toimii erilaisten tilaisuuksien,kokousten ja juhlien pitopaikkana niin kyläläisille kuin muillekin. Tanssi- ja tanhuharrastus elää voimakkaana kylällä Lue lisää…


AKI toimii alueensa (Kotka, Loviisa, Hamina, Pyhtää- seudulla) insinöörien etujen valvojana ja ajajana. AKI järjestää jäsenistölleen myös kevyempää ohjelmaa mm. excursioiden sekä perhe- teatteriretkien parissa.